Skip to content
Licitop.eu

Suomi – Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut – Karkkilan kaupungin palveluverkon jatkokehittäminen

Closed Contract notice Save

Description

Karkkilan kaupungissa on viime vuosina toteutettu palveluverkkoa koskevia selvityksiä osana talouden tasapainotusta ja toiminnan kehittämistä. Toimintaympäristön muutokset, taloudelliset reunaehdot sekä palvelutarpeiden kehitys edellyttävät palveluverkon tarkastelua myös jatkossa kokonaisuutena ja ajantasaisiin lähtötietoihin perustuen. Palveluverkon jatkokehittämiseen tähtäävän selvitystyön tavoitteena on muodostaa kuva koko kaupungin palvelurakenteen nykytilasta, kehittämistarpeista ja vaihtoehdoista. Selvityksessä tarkastellaan palveluiden järjestämistä, tilojen käyttöä ja kustannusvaikutuksia sekä väestö- ja palvelutarpeiden ennakoitua kehitystä. Selvitystyö tuottaa päätöksenteon tueksi vaihtoehtoisia kehittämismalleja ja arvioi niiden taloudellisia ja toiminnallisia vaikutuksia. Ulkopuolisen asiantuntijaselvityksen hankkimisella varmistetaan työn riippumattomuus ja riittävä asiantuntemus. Selvitystyön hankinta toteutetaan kaupungin hankintaohjeiden mukaisesti. Kaupungin talouden tasapainottamiseksi kaupunginvaltuusto hyväksyi 29.9.2025 § 83 talouden tasapainottamissuunnitelman vuosille 2025 – 2030. Taloudentasapainottamisohjelman toimenpiteitä arvioidaan ja tarvittaessa tarkistetaan vuosittain tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa vuonna 2030. Kaupungin taloudellinen tilanne, palvelutarpeen muutokset sekä väestökehitys edellyttävät koko kaupungin palveluverkon kattavaa tarkastelua. Valtuuston 10.11.2025 §101 päätöksen toteuttamiseksi on tarpeen hankkia ajantasainen, talouden tilaa ja sopeuttamista koskeva selvitys, joka huomioi tehdyt hyvinvointi- ja työllisyysalueuudistukset. Tarjouspyynnön liitteet Karkkilan kaupunginvaltuusto 29.9.2025 §83, pöytäkirjan ote Karkkilan kaupunki talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2025 - 2030 Karkkilan kaupunginvaltuusto 10.11.2025 §101, pöytäkirjan ote Karkkilan kaupunginhallitus 30.3.2026 §95, pöytäkirjan ote

Official source

Source: TED - Tenders Electronic Daily (Publications Office of the EU)

Always verify details on the official notice.

View the official notice

Similar tenders

Market context

Avg. open tender · Research & development
€580,921
467 open across Europe right now
Buyer track record on Licitop
1 notices tracked · 0 awarded

Never miss a tender like this

Get an email for new tenders matching: Research & development · Finland. Free.

Set up my alert